Vuoden Elokuvaaja 2023 on Kjell Lagerroos

Suomen Elokuvaajien Yhdistyksen jakaman Vuoden Elokuvaaja -palkinnon sai lauantaina järjestetyissä juhlallisuuksissa Kjell Lagerroos elokuvasta Sisu. Tilaisuudessa jaettiin myös Vuoden Valo -palkinto sekä kukitettiin opiskelija-apurahan saaja.

“Kjell Lagerroos kuvittaa uljaasti suomalaisuuden myyttisiä kulmakiviä. Hurmeinen ja tyylikäs kerronta avaa aina nykypäivään asti kantavia vertauskuvia. Sisu on kansainvälisen tason kissa ja hiiri -leikki, joka on saalistanut kaikkien aikojen laajimman suomalaiselokuvan levityksen Pohjois- Amerikassa.”

Palkinto myönnetään vuosittain yhdistykseen kuuluvalle elokuvaajalle, jonka kuvaama fiktioelokuva on saanut edellisenä vuonna teatteriensi-iltansa Suomessa. Palkinto jaettiin nyt kolmatta kertaa. Yhdistyksen jäsenistö äänestää palkinnon saajan esivalintaraadin asettamalta kolmen ehdokkaan ehdokaslistalta. Palkinnon merkittävyyttä lisää se, että sen saajan valitsevat elokuvauksen ammattilaiset. Palkintopatsaan, “Kuvakulman”, on suunnitellut ja valanut kuvanveistäjä Juha Menna, joka on mm. suunnitellut Venla-patsaan.

Viime vuonna palkinnon jakoivat elokuvaajat Robert Nordström elokuvalla Rakkaani merikapteeni ja Jarmo Kiuru elokuvalla Tytöt tytöt tytöt.

Tänä vuonna esivalintaraatiin kuuluivat esivalintaraadin puheenjohtajan Jarmo Kiurun lisäksi Juge Heikkilä, Teemu Liakka, Jani Kumpulainen ja Jean-Noël Mustonen.

Vuoden Elokuvaaja -ehdokkaat olivat:

Sari Aaltonen – “Valoa valoa valoa”, Tuomo Hutri – “Je’vida” ja Kjell Lagerroos – “Sisu”

Vuoden Valo: Konsta Mannerheimo

“Erikoistehostekoordinaattori Konsta Mannerheimo on tehnyt pitkäjänteistä ja alaa vahvasti kehittävää työtä suomalaisen erikoistehosteosaamisen eturintamassa. Hän on ollut uranuurtaja niin kehittäjanä kuin toteuttajana. Kun Konsta astuu settiin, elokuvaajalla ei ole huolen häivää: kohtausten visuaalinen ilme ja tehosteet toimivat saumattomasti, kiitos Konstan ammattitaidon. Konstan vahvuuksiin kuuluu myös poikkeuksellinen kuvanlukutaito: hän ei tyydy vain sovittuun, vaan pyrkii jatkuvasti parantamaan kuvaa otto otolta paremmaksi.” Juri Siljamäki vastaanotti Vuoden valo -palkinnon Konsta Mannerheimon puolesta.

Opiskelija-apuraja: Nadia Farghaly

“500 euron opiskelija-apuraha myonnetaän käytettäväksi kandityön testikuvauksen toteuttamiseen, jossa Nadia Farghaly tutkii ruskeiden ja mustien ihonsävyjen valaisua. Hallituksen mielestä tutkimuksen aihe oli kiinnostava ja hyvin perusteltu. Lisäksi tutkimuksesta hyötyvät kanssaopiskelijat sekä jo alalla toimivat elokuvantekijät. Aihe on merkityksellinen myös yhteiskunnallisesta näkökulmasta.”

Teksti: Matti Eerikäinen / Jarmo Kiuru, Kuva: Petri Mast